Viime kierrossa luteliaalinen vaihe oli muka pitkä, mutta todellisuudessa mahdollisuudet raskauteen siinä olivat heikot, sillä lämpötilat laskivat melkein saman tien oviksen tapahduttua.
Tässä kuussa lämpötilat malttoivat pysyä kuusi päivää koholla, ennen tippumista.
Yhdeksän olisi kuuleman mukaan "minimi".
Positiivistä on että menkkani ovat enemmän normaalit kuin kaksi-kolme kiertoa sitten. Luultavasti tälläiseltä käyräni olisi näyttänyt ennen raskauttanikin. Harmi ettei minulla ole sellaista, olisi mielenkiintoista vertailla.
Nyt tosin ei tarvitse enää miettiä mikä on kun en tule raskaaksi, näkeehän sen noista käyristä. Voin lohduttautua sillä että kyllä se joskus kumminkin tärppää. Ja vaikka ei tärppäisikään, niin onhan meillä jo yksi pieni ihme.
Erilaista tässä "yrittämisessä" kuin viime "yrittämisessä" on se että mulle on aika sama tulenko raskaaksi, vai en. Ainakin tällä hetkellä. Olisihan se toinen ihana, mutta jos ei tule, niin ei tule. Riittäähän tuo yksikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti